Yhteiskuntavastuu

Me Suomen Prosessikemia Oy:ssä uskomme että niin yksilöiden, yhteisöjen kuin yritystenkin tulisi jakaa eteenpäin saamastaan. Olemme pyrkineet toteuttamaan tätä ajatusta välittämällä tukea harkittuihin kohteisiin. Kuvissa muutama kiitosplakaatti vuosien varrelta.

”Opeta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siltä poikkea”. Ihmisen elämän arvopohja ja perusta luodaan yleensä jo lapsuudessa ja nuoruudessa, vaikka toki muutokset ovat mahdollisia pitkin elämänkaarta.

Haluamme tukea lapsia ja nuoria tekemään elämässään oikeita valintoja, pyrkimään elämässä rehellisyyteen, toisten huomioimiseen ja muihin arvokkaisiin asioihin. Käytännön tasolla olemme toteuttaneet tätä pyrkimystä esimerkiksi tukemalla partiolippukunta Sarka-Versoja, koulujen perinneleikkitoimintaa ja Seinäjoen ja Lapuan Vapaaseurakuntien lapsi-, varhaisnuoriso ja nuorisotyötä. Lisäksi olemme olleet mukana mm. alakoulun liikenneturvahankkeessa sekä SOS keräyksissä jossa hankitaan leluja sairaaloiden lastenosastoille.

Isossa Kirjassa todetaan tähän tapaan: ”Harrasta sen maan ja kaupungin hyvää, mihin Herra, sinun Jumalasi on sinut asettanut”. Myös me Suomen Prosessikemialla uskomme, että yrityksen tulisi olla yhdessä rakentava osa sitä yhteisöä ja yhteiskuntaa jossa se toimii. Haluamme omassa toiminnassamme suosia lähiratkaisuja ja kotimaisia vaihtoehtoja. Tämä näkyy myös käytännön tason valinnoissamme yhteistyökumppaneissamme.

Kuvissa Nummensalon Jan Suomen Prosessikemialta pistevastaavan hommissa Seinäjoen ja Lapuan Vapaaseurakuntien lastenleirillä 2015.